maanantai 8. toukokuuta 2017

Vappu 2017

Otimme vastaan Vapun saaressa hyvinkin vaihtelevissa sääolosuhteissa. Sanotaan että kaikki veden olomuodot tuli koettua sekä myös lämmintä, että hyvinkin kylmää ja kosteaa pohjoistuulta. Kävimme perinteiseen tapaaan myös saunasta uimassa, mutta tällä kertaa se tuntui hyvinkin haastavalta, sillä mieluummin menen uimaan -20 astetta, kuin hyytävässä pohjoistuulessa, joka oli vielä räntäsateella maustettuna. Pitkän viikonlopun kohokohta oli ensimmäistä kertaa järjestetty Vappudisko Hermannissa. Tämä osoittautui ihan onnistuneeksi (kiitos myös tuoreille ja itsetehdyille munkeille ja simalle), joten tästä saattaa tulla ihan perinne. Kaikinpuolin oli oikein mukava pidennetty viikonloppu lasten ehdoilla. Lilja ja Julius sekä Lenni & Peppi leikkivät paljon yhdessä ja näytti siltä että he nauttivat kovasti. Ja se on tietenkin tärkeintä!! Viimeisenä eli lähtöpäivänä vielä tehtiin lettuja ihanan lämpöisessä teepaitakelissä ulkona...eikä millään olisi halunnut lähteä pois.
Lämpötilat vaihtelivat tosiaan yöpakkasista mukavaan lähes +15 asteen päivälämpötilaan...Pakko kai tähän loppuun ajatella positiivisesti vaihtelu virkistää.




Töitäkin tehtiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti