keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Maailman paras paikka

Elämme tällä hetkellä hyvin erikoista aikaa.
Siis sellaista mitä en ole eläissäni ennen kokenut...ja toivon ettei tällaista tule enää uudestaan. 
Kaikki tietävät mistä puhun; Korona...

Tämä on erittäin harmittava ja haasteellinen asia niin terveyden kuin myös talouden kannalta.

Tällä hetkellä meidän perhe ja lähipiiri ovat vielä säästyneet tältä virukselta, mutta ihmettelen jos se ei tule tämän lähemmäksi.

Tämä poikkeusaika on tuonut elämäämme toki myös jotain positiivista; 
minulla on ollut haaveenani pitkään, että saan elää kevään täällä saaressa ja nyt olemme täällä...Jes!!!!

Ja jos olen täysin rehellinen, niin toivon että tämä poikkeusaika jatkuu loppukevään.

Toki meillä on ollut omat haasteemme, esimerkiksi  Pepin motivaatiossa ja keskittymisessä koulutehtäviin...mutta onhan se ymmärrettävää...sillä pienemmät häärää ja häiritsee ympärillä.

Myös toinen iso asia jonka olen huomannut tässä ajassa...on pysähtyminen ja kiireen poistuminen.
Uskon että tämä tekee hyvää koko meidän perheelle...saadaan olla yhdessä ja keskittyä siihen olennaiseen eli kotoiluun < 3

Eli toisinsanoen olen tällä hetkellä äärimmäisen onnellinen ja erittäin tyytyväinen elämäämme.

Tässä muutamia kuvia meidän arjesta täällä paratiisisaarella:












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti