Kesäloma alkaa olemaan loppusuoralla ja kirjoitan tätä postausta. On ollut jotenkin rento ja leppoisa loma. Ihania seikkailuja ja kohtaamisia sekä mielestäni kouluarvosanoin ihan kiitettävät ilmat. En ole lainkaan helteiden perään vaan normaalin suomalaisen kesän kannattaja, joten kyllä niitä on riittänyt. Lisään tähän kuvia kesäloman loppupuoliskolta ja jotain tekstejä myös.
Meillä Bockholmenissa on ollut paljon vieraita ja etenkin lapsivieraita. Ja sehän on mukavaa, että lapsilla on seuraa ja mukavia muistoja kesälomista
mökillä.
Ihana täysikuu -> joka ei tietenkään näytä näin kuvassa lainkaan samanlaiselta, mitä luonnossa.
Kesäloman parhautta on hitaat aamupalat.
Hiidenlinnassakin ehdittiin käydä. Mukana olivat Niina, pojat sekä Anna ja Aino sekä tietenkin Nelli, Lenni ja Peppi. Ja vaikka kovasti vannoin, että tänä vuonna jää vaijeriliu`ut minun kohdallani välistä, niin sieltä minä kuitenkin itseni löysin ja ei "tenniskyynärpää" kivut ainakaan siitä parantuneet.
Tämän kesän kesälomarahat ja vähän extraakin menivät rakkaaseen harrastukseen eli melontaan. On tullut ostettua itse kajakki ja siihen eränäisiä varusteita. Nyt vaan kyynärpää kuntoon ja kohti seikkailuja.
Taalintehtaan kirjastosta on tullu yksi meidän suokkikäyntikohteista tämän kesän aikana. Siellä on aina niin mukava ilmapiiri ja kaikille löytyy lukemista.

<3
Heidi tuli meitä moikkaamaan toistamiseen ja se jos mikä oli ihana juttu <3
Mammaryhmäläisten kanssa meillä oli tapaaminen Taalintehtaalla. Käytiin ottamassa alkumaljat Ulmas Villassa, ruokailemassa Runda Munkenissa ja meille saareen tultiin jälkkäreille. Kivaa oli ja paljon naurua.

a
VauhtihimuNelli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti