torstai 22. lokakuuta 2015

Veranta ennen ja jälkeen

Veranta oli menneen kesän suurimpia projekteja Huvikummussa. Siinä olikin sitten enemmän hommaa mitä itse vastaava "työjohtajamme" alkuun arveli. Kaikki ikkunat oli pois paikoiltaa, lasit irrotettiin, pokat hiottiin maalattiin. Katto, seinät, lattia hiottiin ja maalattiin jne.


Alla on kuvia tilasta ennen ja jälkeen. Sisustus on vielä kesken...eli kuvissa olevat huonekalut ja matto ovat väliaikaisia. Vinkkejä otetaan vastaan ;).

Iso kiitos työjohtajalle sekä sen apureille :)















maanantai 5. lokakuuta 2015

Retkeily on POP!

Retkeily on ollut aina kivaa :) Ja lapset ovat yleensä samaa mieltä asiasta. Nyt emme ole päässeet pariin viikkoon Pukinsaareen eli Bockholmeniin eli Bockiin, joten ajattelin tehdä koosteen Ilona Ilopillerin retkistä tältä kesältä. Toki nyt ollaan jo syksyssä, mutta tuntuu että kauniit ilmat pitävät vielä kesäfiilistä yllä. Alla kuvia joistakin meidän kesäisistä retkistä. En ole laittanut kuvia Pukinsaaresta, vaikka sielläkin olemme tehneet retkiä, mutta tämän kertainen postaus kertoo niistä retkistä, jotka ovat suuntautuneet jonnekin muualle. Retken voi tehdä vaikka omalle pihalle, joten se ei vaadi välttämättä matkustamista tai muuten suurta organisoimista. Varsinkin meidän Peppiläiselle jo pelkkä retki lähipuistoihin on jo suuri elämys. Retkelle otetaan yleensä mukaan eväät, joka on yleensä koko reissun koho kohta :) Lapset eivät ole estäneet retkeilemistä, toki ne ovat hidastuneet ja kohteet vähän muuttuneet. Ihana luonto, ihanat ihmiset ympärillä...siinä on jo paljon aineksia onnistuneeseen retkeen. Haluan että lapsilleni retkeily ja luonto ovat osa elämää.

Kesän 2015 fillariretki by team pink & Lenni 

Riittis ja Lenni Högsåran lossilla...johon "meinas" tulla kiire...no mutta pakarat tykkää ;)

Lenni the reissumies tykkää matkustaa fillarin peräkärryssä.

matkustaminen onnistuu hyvin myös rintarepussa. Tässä kuvassa ollaan Söderlångvikin kartanossa Taalintehtaalla.

Amos Andersonin kesämökki.

Kesäinen retki mummulle...ihan parhautta.

Mummun kaunis puutarha.

jatkuu...

Retki ystäväni Heidin, KummityttöFelician, Pepin ja Lennin kanssa Vartsalan rantaan.

Jossa kävimme pulahtamassa.

Melontaretki Hamarijärvellä.

Fillariretki ystävien luokse Halikon asemalle.

Luontoseikkailupäivä @ Teijon retkeilyalueella.

@Teijo


Omena"festareilla" Söderlångvikissa.

Kävimme tänä kesänä kahteen kertaan täällä Söderlångvikissa...tutustumisen arvoinen kohde, jossa riittää katseltavaa useammalle kerralle.

Kokkilan rantaan & puistoon olemme tehneet tänä kesänä usemman retkeen

Viime viikonlopun retki Veikkolaan ja Helsinkiin.

Lauantai -illan pulahdus Riittiksen ja Eetun kanssa Lamminjärveen. Peppi oli valvomassa että pysymme pinnalla :)

Lenni on harjoittelemassa isukin  luona.

@Länsisatama


Heippa Helsinki ja maailmanpyörä.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Saaristokotimme

Taas meni muutama reissu saaressa ennenkuin ehdin päivittää tätä blogia. Blogin kirjoittaminen on mukavaa, mutta olen päättänyt olla ottamatta siitä ressiä tässä kaiken muun kivan tohinan keskellä. Elämässäni on tällä hetkellä paljon sisältöä ja nautin siitä kovasti. Rakastan perhettäni ja paikkaa jossa saamme viettää paljon aikaa. Siellä lapset saavat kasvaa luonnon keskellä ns. "luonnon lapsiksi". He toivottavasti osaavat liikkua luonnossa rentona ja kokevat sen ns. luonnollisena ympäristönä.

Olemme viettäneet siellä paljon aikaa nyt viimeisen vuoden aikana ja alkaa  tuntumaan siltä että voisin siellä asua pysyvästi ns. kokeiluna...Sen pitäisi tietenkin olla sellainen ajanjakso elämässä että minun ei olisi pakko käydä töissä Espoossa. Eli silloin kun olisin esim. hoitovapaalla...mutta sen aika ja tulevaisuus näyttää...ja jos se ei nyt lähivuosina toteudu niin voi sellainen tilanne tulla ehkä joskus myöhemminkin. Se että paikkamme on saaressa tuo tietenkin omat haasteensa, mutta on siinä myös oma positiivinen jännityksensä...jota minä ainakin kaipaan elämääni. Se tuo myös ihanaa vastapainoa tähän arkeen...kun kaikki on helposti käden ulottuvilla...ja kaikkea saa 5minuutin automatkan päästä...Minut on luotu luonnon keskelle, siellä haluaa tehdä kaikkea ja niistä arjen askareista saa sitä iloa...ei tarvii mitään ekstraa ja erikoista...niin kuin sitten täällä mantereen puolella kaipaa.

Meidän ihanassa saaressa Bocholmenissa on myös sitä ihanaa yhteisöllisyyttä...siellä saa aina apua jos sitä kaipaa. Sieltä  olen saanut paljon ystäviä, joiden kanssa voi halutessaan viettää aikaa. Tuntuu myös siltä että sinne on ihanaa pyytää ystäviä, sillä siellä on tilaa elää ja hengittää ja lähes kaikki ovat sanoneet, että olo on heti kotoisa kun paikalle saapuu...ja se on ihana tunne.

Tässä ajatuksia taas elämästä Villa Huvikummussa, josta on tullut ehdottomasti meidän perheen kakkoskoti ja jossa yhdessä vietämme paljon aikaa...nyt kun se varsinkin on mahdollista.


Alla kuvia niistä pienistä ja vähän isommista projekteista mitä siellä ollaan taas touhuttu...ja mitä ollaan suunnittelemassa. Paljon siellä on vielä tehtävänä...mutta toivottavaa on ollakin vaan välillä...tekemättä mitään sen suurempaa...:)

Kuistin remontti etenee. Kesän aikana kaikki pinnat on hiottu ja maalattu. Ikkunat olleet irti ja ne on täysin kunnostettu ...Tässä kohtaa projekti alkaa olla jo loppusuoralla. Tänään syyskuun lopussa se onkin jo täysin valmis...kalusteet enää puuttuu.

Ikkunalistojen maalaus...ja Miika se taas apurina.

Tässä kuisti alkaa olla yhtä pitkää ikkunalistaa vaille valmis.


Taalintehtaalla järjestettiin puolessavälissä syyskuuta huikean onnistunut ja hieno tapahtuma; Septemper Open, johon sisältyi mm. sadonkorjuumarkkinat, keskiaikaiset markkinat, messut jne.

Tarjolla oli paljon paikallisia myyjiä...tässä yksi esimerkki onnistuneesta ja rohkeasta pikku "kahvilasta"...



Pelimannit olivat meitä viihdyttämässä sillä aikaa kun juotiin kuuman päivän huurteiset.



Peppilandia sai kauniin keltaisen värin myös :)


Tulevaa ruoppausta ja laituria suunnittelemassa...

Kiviä on ollut pihalla enemmän kuin jaksaa kerätä...kellarin edustakin sai uutta ilmetta niistä...

Laatikot odottavat sadonkorjuuta...vielä en ehtinyt nostamaan muita kuin sipuleita...perunat ja porkkanat odottavat vielä toivottavasti "tyytyväisinä" mullan alla. 
Sipulit kuivumassa vajaan yläkerrassa.


Tässä olen kuvannut tuulta ja tyrskyjä...mutta valitettavasti kuvasta ei saa sitä fiilistä mitä olen yrittänyt sillä hakea...Kaunis kuva silti...



perjantai 28. elokuuta 2015

Ilona Ilopillerin kesää 2015

Tämä kesä on ollut luonnollisesti aika kiireistä ja tämä blogin päivittäminen on jäänyt monien muiden touhujen takia väliin.Nyt olisi taas tarkoitus hieman useammin päivittää. Kesä on ollut mitä ihanin kera ihanien ihmisten.Paljon olemme saaneet viettää aikaa Pukinsaaressa keskellä erinäisten projektien. Meillä on käynyt paljon ihania ystäviä kylässä joiden kanssa olemme saaneet viettää taas mukavia hetkiä täällä luonnon keskellä. Laitan tähän päivitykseen taas useamman kuvan joka kertoo mitä kaikkea olemme tehneet kesän aikana. Toki on paljon muutakin tapahtunut. Kesän jokapäiväisiä iloja ovat mm. saunominen ja uiminen :)
Juhannusjuhlat Hermannissa,

Kaunista <3

Kuistin remonttia...

Tämä kesä on ollut otollinen meidän nurmikkopojektille :)

...sieltä se nurmikko kasvaa...

kuistin ikkunat duunattavana...

etelä-rannalla loistaa kuu ja pohjois-puolella ilta-aurinko :)




Tämän kesän ykkösjuttu on ollut keväällä valmiiksi tullut nuotiopaikka ilta-auringossa :)

Tämän kesän venetulokas oli  Busteri...jota on valitettavan vähän päässyt ajeluttamaan.



Fillariretkellä nähtyä :)

Namskista :)


Iltanuotiolla...:) molemmat nukkuu...:)

Pukinsaaressa juhlimme myös Hermannihuvimajan 20 -vuotispäivää.

Tuollainen härveli oli meillä kyläilemässä viikon verran ja teki ahkerasti töitä aamusta iltaan.



Tässä härvelin yksi aikaansaannoksista :)


Siellä on puita muutamaksi vuodeksi :)

Ja lisää kaatuu...

Kantojakin se härveli poisti mitä erikoisemmista paikoista...juuret olivat kasvaneet osaksi navetan alle. Onneksi se on tämänkin operaation jälkeen vielä pystyssä.

Navetan toiselta puolelta lähti myös "pieni" kanto...

Siellä aloitellaan etelänpuoleista laituria...vielä on hieman hommaa, ennenkuin veneen saa siihen kiinnitettyä.


The härveli lähdössä kotimatkalle.

ja sielu lepää

mieletön skrapaaminen takana...kiitos veljeksille Mannelle ja Miikalle.


homma etenee!Jee!



elokuun ilta :)

oman maan satoa :)
e puuhanneet.