keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Lapin lumoa Ylläksellä

Pääsimme hiihtolomalla Ylläkselle pitkästä aikaan.Tätä reissua ennen olin käynyt vuonna 2014 viimeksi...joka on toooosi pitkä väli näin lapin hullulle...Tykkään käydä eniten keväisin ja viime keväänä taisi olla yksi "hieman" tärkeämpi "projekti"...Joka muutan täyttää kohta jo vuoden <3

Hiihtolomalla pakkaset voivat paukkua vielä melkoisen korkeinakin, mutta tällä kertaa saimme viettää mukavissa muutaman asteen pakkasissa. Se oli lasten kannalta paras mahdollinen. Päästiin paljon ulkoilemaan; vähän hiihtoa, pulkkailua, kävelyä jne.

Tässä muutamia kuvia...ja kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa :)
















Tammikuun ja talven alkua Bockissa

On ollut tarkoitus kirjoittaa jo pitkään meidän viimeisestä kerrasta Pukinsaaressa tammikuun alkupuolella.Vietimme siellä uudenvuoden ihanien ystävien Katjan, Villen ja Emilian kanssa ja sitten vielä jäimme sinne muutamaksi päiväksi puuhastelemaan. Lähinnä vaan oltiin...joka on välillä sekin kivaa ja sitten pientä talven tulon valmistelua. Sinä maanantain päivänä 4.1 kun nostimme veneen ylös oli kaunis aurinkoinen ilma...eikä tuullutkaan mitenkään liikaa. Siitä alkoikin sitten kovat pakkaset jotka toivat Taalintehtaan edustalle sellaiset jäät,että veneen lasku olisi siitä ollut mahdotonta...niin kuin on vieläkin. Toki saareen pääsisi ilmatyynyaluksella sekä ilmeisesti veneelläkin Lövön suunnasta. No katsotaan päästäänkö pääsiäistä viettämään sinne...:) Vai keskitytäänkö laiturin rakennusprojektiin. Arkkulaiturin rakentamiseen liittyy monta työvaihetta, joita Manne, Ville ja Miikakin ovat tässä viime kuukaudet työstäneet. Seuraavaksi taitaakin olla sitten jo "palikoiden" kasaaminen. Kokoan siitä rakennusurakasta sitten oman kansion...kunhan se on valmis :) ...eli toivottavasti vielä tulevan kesän aikana :) ...katsotaan...Nyt vähän kuvia viime reissusta ja toivottavasti pian saan päivittää uudempia :)

talven tuloa Pukinsaaressa...


Niin se aurinko sieltä meinaa näyttäytyä :)


Ihana Villa Huvikumpu <3

Eteläpuolen ranta alkoi jo menemään jo jäähän...

Kivilaituri odottaa jatkoa eli arkkulaituria :)

Venepaikalle meno alkoi olla jo silloin 4.1 mahdotonta...


keskiviikko 30. joulukuuta 2015

*** Ilona Ilopillerin ja Huvikummun vuoden 2015 tähtihetkiä ***

Ajattelin ottaa uuden perinteen ja kerätä näin vuoden lopussa menneen vuoden hetkiä, jotka ovat olleet ihania kokemuksia, mukavaa puuhastelua tai vaan kauniita kuvia . Olemme omistaneet paikan nyt reilut 2,5 vuotta. Tänä vuonna olemme olleet saaressa varmaan enemmän mitä mantereella... Tammikuussa emme päässeet käymään Mannen työn tai muiden kiireiden vuoksi ja taisi olla kelirikkoaikakin muutaman päivän :) Muuten olikin koko vuosi niin että veneellä pääsi kulkemaan. Huhtikuussa syntyi perheeseemme Lenni the päällikkö, joten sen kuukauden vietimme myös mantereella. Takana on ihana vuosi niin saaressa kuin mantereellakin...ensi vuodesta tulee toivottavasti entistä ihanempi <3

                                                              

HELMIKUU; Manne murtaa jäätä (tällä kertaa vähän pienemmällä aluksella)
Jee...Pukinsaari näkyy jo!!!

Helmikuun lämpötiloja kun tultiin torppaan; sisällä 6 ja ulkona 19.9...


MAALISKUU; Maaliskuussa päästiin muokkaamaan pihaa...kun syksyllä (2014) tuli traktori Villa Huvikumpuun.

Maaliskuun lämpötiloja...ulkona 26.4...

HUHTIKUUSSA; Lenni yhden päivän ikäisenä.

TOUKOKUU; Lenni päässyt nukkumaan Papan vanhaan kehtoon.
Retkellä näköalapaikalla.


KESÄKUU;Juhannus 2015

HEINÄKUU; kaivinkone kävi kyläilemassä.

ELOKUU;kaunis ilta nuotiolla...lapset nukkuu ;)
SYYSKUU; kaunis holvikellarimme odottaa sadonkorjuun antimia.


...kuva kertoo kaiken...

LOKAKUU; piha alkaa näyttää hyvältä

MARRASKUU; aamuaurinko

kalastajaPeppi

JOULUKUU; laiva on lastattu uuden vuoden viettoa varten :)




maanantai 30. marraskuuta 2015

... ja sielu lepää...

Olimme marraskuun alkupuolella saaressa...jolloin vielä kelit olivat huikean hienot. Tällä kertaa siellä ei ollut meneillään mitään suurempia projekteja vaan enemmän pientä puuhastelua ja ehkäpä vähän talveen valmistautumista. Tässä alla muutama huikea otos eteläpuolelta. Näin marraskuussa auringon nousu on se jota enemmänkin ihastelee, sillä lasku tulee aina liian aikaisin. 








torstai 22. lokakuuta 2015

Lämmin ja kaunis lokakuu

Meneillään oleva kuukausi on ollut uskomattoman kaunis ja vuodenaikaan nähden lämmin. Olemme viettäneet paljon aikaa saaressa. Jälleen olemme saaneet kylään ihania ystäviä ja sukulaisia, jotka ovat auttaneet myös projektien suhteen joko suunnittelu tai käytännön tasolla.

Entistä enemmän ajatuksissani on pyörinyt se elämänvaihe, kun saisimme perheen kanssa asustella siellä vakituiseen. Katsotaan toteutuuko se joku päivä...toivotaan.

Alla on taas paljon kuvia niistä asioista mitä olemme tehneet siellä. Tuntuu jotenkin että elämän elixiiri syntyy siellä ihan perusasioiden ääreltä...elämykset ovat ihan siinä omassa kotipiirissä.

Tässä lämpötiloja, kun menimme mökille lokakuun alkupuolella (9.10)...ja meillä ei ole siellä peruslämmitystä.Auringossa on kovasti voimaa vielä lokakuussakin.

Myöhään illalla / yöllä tarkenee helposti olla nuotiolla...sillä niinhän se menee että ei ole huonoja kelejä vaan huonoja varusteita. :)

Äidin pikku apuri < 3


Mummolta saadut kukkasipulut piti laittaa maahan.

Marjapensaatkin tuli harvennettua vihdoinkin.

Etelärantaa ja tulevaa ruoppausta sekä arkkulaiturin paikan suunnittelua.



Taalintehtaalla käynti kauniissa ja tyynessä kelissä.




Toinen kukkapenkki odottaa muokkausta :)

Kasvimaa sai kyytiä...ensi keväänä uudet istutukset.


Taas saa risut ja pensaat kyytiä.


Kyllä tarkenee lokakuussakin vielä syödä ulkona.


Seuraavan projektin aloitusta (purkuhommia).







Tän verran siellä sitten on vettä...kun vesi oli lokakuussa n. -50 cm.