perjantai 14. heinäkuuta 2017

Bengtskär 2017

Perinteinen Pukinsaaren kyläyhdistyksen järjestämä veneretki suuntasi tänävuonna ulkosaaristoon, kauniiseen Bengtskäriin. Päivä oli mitä ihanin. 
















keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kesäkuun parhaat

Kaikki kuvat ovat tällä kertaa otettu Taalintehtaalta / Pukinsaaresta:

The lataamo lähellä näköalapaikkaa @ Bocki



Kiitos kummisedälle, että saatiin nämä kajaakit tänne  saareen. 

Juhannusyön paljuilua :)

Juhannusyön melontaretki rakkaan serkkuSuvin kanssa.




The Palju...kylmän kesäkuun kestosuosikki.

täysikuu



ennen

ja jälkeen

Toffekoirakin kävi meillä muutaman päivän hoidossa.

Taalintehtaalla on taas näkynyt isoja laivoja piiitkästä aikaan.

Namskista :)

Juhannuksen olympialaisten yksi lajeista.

Nämä löytyivät (minkä linnun?) meidän pihalta.

Juhannusruusut huussin kulmilla.

Aarteen etsintä :)

Vautsivau!! 
Meidän ensimmäiset valkosipulit!!!:)


keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Toukokuun sielunmaisemia

Toukokuu on ollut erityisen vaihteleva säiden puolesta.
On ollut lähes kaikki vuodenajat nähtävissä ja koettavissa. Olemme saaneet olla ihanan paljon saaressa ja ylipäätänsä ihanissa maisemissa, jossa sielu lepää. Se on tämän kiireisen arjen keskellä ihanaa ja niissä maisemissa on ihana ladata akkuja. Lisään tähän matkanvarrelta joitakin kuvia ja laitan kuvateksteihin vielä paikasta ja ajankohdasta tarkempaa tietoa. Jokatapauksessa takana on ihan loistava kuukausi jälleenkerran, kevät on ehdottomasti (säiden vaihtelevuudesta huolimatta) ihan paras vuodenaika.
Kokkilasta, tiistain lenkkitreffien maisemia.

@Bockholmen Toukokuun alkupuolelta


Aamun maisemia työmatkalta Bockholmen- Helsinki 



äidin pikkuapulainen 

Kotona n. klo 23.59...ehdin kuin ehdinkin palaamaan ennen pimeää...joka on hyvinkin lyhyt aika näin toukokuun lopussa.






Kokkilassa kirkkovenesoutukilpauluissa 

Mukana oli 7 kirkkovenettä

Ja näitä riittää...ilolla odotan mahdollista satoa ja vähemmän odotan sitä kasvimaan putsaamista


Bockholmenissa toukokuun lopussa :)